#2 Jälleen uusi alku

Moikka! Tämä blogi on ollut kuollut melkein vuoden, ja ajattelin herätellä sen nyt henkiin. Paljon on muuttunut mun elämässä, mutta bloggaaminen hevosten osalta on pysynyt. Nyt ajattelin yrittää postailla tännekkin vähän useammin.

Poistin vanhoista teksteistä kaikki paitsi yhden, joka herättää mussa edelleen tunteita. Tää ihminen josta siinä kerron on edelleen mun elämässä, mutta ollaan kavereita, eikä mua enää edes haittaa se. Kuitenkin tää jätkä on mun "first love" ja tulee aina olemaan. Nykyään seurustelen uuden miehen/pojan kanssa (kuka sen mitenkin haluaa sanoa) ja ollaan tosi onnellisia. Ainakin suurimman osan ajasta.

kummipoika ♥

Tulin juuri äsken suihkusta, jonne menin suoraan lenkiltä. Lenkkiä ennen tein vähän lihaskuntojuttuja pitkästä aikaa ja ei kyllä mikään voita tätä fiilistä kun on treenannut kunnolla! Pitäis vaan muistaa tää fiilis myös sillon kun ei jaksa treenata.

Karsinansiivousapu :)

Oikeestaan mä kyllä haluisin treenata kunnolla ja tavotteellisesti, mut se on aika hankalaa. Asun tällähetkellä Turussa sekä Hämeenlinnassa, ja täällä Hämeenlinnassa en osaa liikkua (enkä oikein pystykkään) minnekkään salille. Turussa olen kerrallaan vain 2päivää tai sitten kipeänä. Nyt yritän kuitenkin treenailla täällä mun huoneessa ihan vaan oman kropan painolla, ja ainakin vielä se riitti hyvin! Nyt pitäis vaan jaksaa pitää motivaatiota yllä..

Täällä hämeenlinnassa on muuten ihan älyttömän upeet maisemat! Tää talli on ihan järven rannalla, ja lenkkipolut kulkee rantaa pitkin ympäri tallialuetta. Pitäis joskus mennä päivällä ihan järkkärin kanssa kuvailemaan pitkästä aikaa.

Lisäilin tähän postaukseen vähän puhelimen ei niin hyvälaatuisia kuvia. Parempia nekin kun ei mitään!

#1 ♥

Tietääkö joku sen tunteen, kun menettää yhden maailman tärkeimmistä ihmisistä? Mä en, sillä en menettänyt kokonaan. Ollaan vieläkin väleissä, mutta ei yhdessä. Meidän välejä hiertää kokoajan menneisyys, mut kai tää ihan hyvin sujuu tää kaveruus. Kuitenkin tuntuu, kuin oisin menettänyt jotain. Jotain tosi tärkeetä. Multa irtos sydämestä iso pala, ja vaikka se on edelleen mun elämässä niin se ei oo samalla tavalla lähellä. Se on muutenkin muuttunut. Siitä on tullu kauheen etänen, eikä sitä enää kiinnosta mun asiat. Ennen se puhui joka päivä whatsapissa tai soitti skypessä, nykyään mä oon aina se joka menee juttelemaan. Enkä ees viitti enää jutella mistään, kun se keskustelu kummiskin kuolee jos en keksi puhuttavaa, koska sitä toista ei.vaan.kiinnosta. 

myönnän, mun takia ollaan tässä pisteessä, ilman mun virhettä oltais varmaankin onnellisesti yhessä. Syytän itteeni tästä kaikesta, vaik tiiän ettei se auta. Toinen osapuolia valittaa et "pääse jo yli, kato eteenpäin, älä mieti menneitä", mut mulla on vahvat tunteet, ja mulla kestää kauan päästä yli asioista. Niinkun siitä henkilöstä, joka oli mulle maailman tärkein.  

ps. i love you ja näkemiin.